|
1962 Tullihallitus 150 v.
Tullihallitus perustettiin vuonna 1812 keisari Aleksanteri I:n ohjesäännöllä. Tullitoiminnan historia ulottuu kuitenkin paljon kauemmaksi, sillä Suomen rannoilla on kannettu tullia ainakin 1530-luvulta lähtien. Tullilaitoksen tehtävänä on toteuttaa niitä tavoitteita, joihin ulkomaankaupan verotuksella, sääntelyllä ja seurannalla on pyritty vuosisatojen kuluessa.
Oman Tullihallituksen ja muiden keskusvirastojen perustaminen oli tärkeä ratkaisu Suomen autonomian kehityksen kannalta. Oma hallintokoneisto vahvisti Suomen suuriruhtinaskunnan sisäistä itsehallintoa ja tasoitti tietä kohti itsenäisyyttä. Suomen suuriruhtinaskunnan tullilaitosta kehitettiin ensi sijassa maamme omien tarpeiden mukaisesti.
Itsenäistymisen myötä Tullissa ei tarvittukaan suuria muutoksia, vaan suuriruhtinaskunnan aikainen tullihallinto muuttui osaksi itsenäisen Suomen valtiokoneistoa hyvin kivuttomasti. Samoin on käynyt myös EU:n myötä ja nykyisin Suomen Tullihallitus on osa Euroopan unionin tullijärjestelmää.
Numero: 553
Julkaisun tyyppi: Juhlamerkki
Hammaste: 11¾ x 11¾
Nimellisarvo: 30 mk
Väri: Punainen
Painos: 1 998 000
Ensipäivä 1962-04-11
© Koulutus- ja konsultointipalvelu KK Mediat | Tekijänoikeuksia koskeva tiedonanto.
|