|
1929 Turku 700 vuotta
Turku on maamme ensimmäinen kaupunki, jonka perustamisvuotena pidetään yleisesti vuotta 1229, jolloin piispanistuimen katsotaan siirtyneen Nousiaisista Turun nykyisen keskustan tuntumassa - sijaitsevaan Koroisiin.
Merkin kuva-aiheena on Turun tuomiokirkko, joka on Suomen luterilaisen kirkon päätemppeli ja maan kansallispyhäkkö. Kirkon historia juontuu 1200-luvulle ja Turun nousuun maan tärkeimmäksi kauppapaikaksi. Tällöin päätettiin Suomen hiippakunnan pääkirkko siirtää kaupungin keskelle Unikankareen kummulle. Kivikirkkoa alettiin rakentaa samalla paikalla ennen sijainneen puukirkon tilalle. Uusi kirkko valmistui vielä saman vuosisadan lopulla ja vihittiin tuomiokirkoksi vuonna 1300. Kirkko omistettiin sen kahdelle suojeluspyhimykselle Neitsyt Marialle ja Suomen ensimmäiselle piispalle Pyhälle Henrikille.
Tuomiokirkon kellot kertovat keskipäivän hetken radion välityksellä, ne myös julistavat maahan joulurauhan.
Numero: 139
Julkaisun tyyppi: Juhlamerkki
Hammaste: 14 x 14
Nimellisarvo: 1½ mk
Väri: Ruskeanlila
Painos: 1 007 000
Ensipäivä 1929-05-22
© Koulutus- ja konsultointipalvelu KK Mediat | Tekijänoikeuksia koskeva tiedonanto.
|