POSTIMERKKILUETTELO » 1882 » Käyttösarjaa M/1875 - Leimakonttorin painos

1882

Käyttösarjaa M/1875 - Leimakonttorin painos

Käyttösarjaa M/1875 - Leimakonttorin painos
Käyttösarja M/1875 taustalla oli Bernin kongressissa 27.9.1874 perustettu Yleisen Postiliiton (UPU) perustaminen sekä Suomen suurruhtinaskunnan talouden voimakas kasvaminen, joka loi lisäpaineita myös postin kuljetuksille.

Vaikka Suomi ei ollutkaan edustettuna kokouksessa, Venäjän valtion osana päätökset koskivat myös Suomea. Bernissä tehdyt päätökset muuttivat postinkuljetukseen liittyviä hinnoitteluja globaalisti ja toivat myös Suomeen sellaisia postitaksoja, joita ei ennen ollut käytössä. Uudet taksat astuivat voimaan 1.7.1875, joten syntyi erittäin kiireellinen tarve painaa uusia postimerkkejä.

Edellisessä mallissa käytetty aaltoläviste oli kuitenkin erittäin hankala ja kallis tuotantomenetelmä. Talouskasvun edellyttämien merkkimäärien julkaiseminen käsityönä olisi ollut käytännössä mahdotonta, sillä jo vuonna 1870 Suomen alueella oli 65 postitoimipaikkaa ja postilähetyksiä lähetettiin 870 000 kpl. Vuonna 1875 merkkien kulutus oli jo 2 miljoonaa ja vuonna 1890 pelkästään postilähetyksiä lähetettiin yli 15 miljoonaa.

Tästä syystä päädyttiin suunnittelemaan ja julkaisemaan kokonaan uusi malli. Mallin esikuvana käytettiin Saksassa samaan aikaan julkaistua mallia. Julkaisun kuva-aiheena jatkoi Suomen kansallisvaakuna: leijonan kilvessä 7 tähteä, kolme jalkaa sapelilla. Merkeissä tultaisiin myös käyttämään tavallista hammastusta, jota varten hommattiin tarvittava linjahammastuskone.

Kotimaassa painanta suoritettin ensialkuun Senaatin kirjapainossa, vuodesta 1882 Leimapaperikonttorin yhteydeen perustetussa leimapainossa.

HUOM! Käyttösarjan M/1875 hammastus hoidettiin Senaatin kirjapainossa jalan poljettavalla 11 linjahammastuskoneella. Vuoden 1881 lokakuusta saatiin käyttöön 12½ hammastava kone. Molempia koneita käytetiin yhtäaikaisesti lokakuulta 1881 huhtikuulle 1882.

Luettelon selkeyden vuoksi olemme merkinneet Senaatin painoksen hammasteeksi 11 ja leimapainon painoksen hammasteeksi 12½. Todellisuudessa molempia merkkejä tunnetaan jossain määrin myös päinvastaisella hammasteella. Näiden tarkka tunnistaminen edellyttää kuitenkin syvällistä painoerien tuntemista. Tältä aikakaudelta tunnetaan myös sekahammasteisia (AB ja BA) merkkejä.

Numero: 17 B

Julkaisun tyyppi: Käyttösarjaa

Hammaste: 12½ x 12½

Nimellisarvo: 25 p

Väri: Punainen

Painos: 2 852 300

Ensipäivä n/a

© Koulutus- ja konsultointipalvelu KK Mediat | Tekijänoikeuksia koskeva tiedonanto.